Kymmenen vuotta hyvinvointia kaverien kannustamana – tuloksia HeiaHeian juhlakyselystä

“On niitä hauskimpia ja hyödyllisimpiä appseja, joita käytän.”

Peräti yli 3 000 vastaajaa 34 maasta vastasi HeiaHeian 10-vuotiskyselyyn maalis- ja huhtikuussa. Olemme erityisen kiitollisia tuhansista tarinoista, joita käyttäjämme kertoivat matkastaan HeiaHeian kanssa.

Seuraavassa käymme läpi kyselyn kohokohtia — tulevissa artikkeleissa syvennymme eri aiheisiin ja käyttäjäryhmiin.

Digitaalinen hyvinvointipalvelu sopii kaikille

Kyselymme osoittaa, että HeiaHeian käyttäjät ovat hyvin heterogeeninen joukko. Palvelu vaikuttaa tuovan iloa hyvinvoinnistaan kiinnostuneille ihmisille ikään tai aktiivisuuteen katsomatta: vastaajat kertoivat saaneensa palvelusta apua niin kroonisen sairauden kanssa pärjäämiseen kuin maajoukkueen valmentamiseenkin – ja tietysti moneen muuhun. Suurin osa (63%) vastaajista oli naisia. Eri ikäryhmät olivat hyvin edustettuina, mediaani-ikä oli noin 40 vuotta.

Yli 81% vastaajista totesi HeiaHeian auttaneen parantamaan heidän hyvinvointiaan. Lisäksi 71% vastaajista vahvisti HeiaHeian parantaneen heidän fyysistä kuntoaan. Nämä havainnot toistuivat varsin johdonmukaisesti kaikissa vastaajaryhmissä.

“Videovalmennukset lihaskunnosta ovat herättäneet, askelten seurannasta on tullut tapa ja unen merkityksen ymmärrys on kasvanut roimasti.”

“Paino on pysynyt kurissa ja työkunto hyvänä.”

“Olen saanut liikunnasta elämäntavan.”

“Lisännyt liikuntaani pienten lasten aikana, ruuhkaisena tuntuvana ajanjaksona.”

”Alkoi työnantajan, työterveyden ja urheiluopiston yhteishankkeena. […] Paino putosi 10 kg, vyötärö kapeni 10 cm, pahasta rasvasta lähti kolmasosa pois. Ja tietenkin kunto kohosi.

Helppo käyttää, hyödyllinen ja yhteisöllinen

Selvitimme myös miksi ja miten ihmiset käyttävät HeiaHeiaa. Kolme motivaatioon vaikuttavaa tekijää nousi toistuvasti esiin:

  1. HeiaHeian helppokäyttöisyys ja hauskuus
  2. Henkilökohtaisen datan ja tilastojen arvo
  3. Lähipiirin ja yhteisön eli kaverien, perheen ja työkaverien tarjoama motivaatio; useissa vastauksissa korostui myös työnantajien, koulujen ja muiden organisaatioiden rooli

“HeiaHeia kuuluu iltarutiineihin siinä missä hampaidenpesukin.”

“On niitä hauskimpia ja hyödyllisimpiä appseja, joita käytän.”

“Olen vuosia seurannut liikuntamääriäni eri sovelluksissa ja HeiaHeiassa nyt noin puoli vuotta. Ihanan helppokäyttöinen!”

“HeiaHeia on ainoa palvelu jota olen käyttänyt aktiivisesti koko vuosikymmenen. On tosi siistiä pystyä katsomaan tilastoja vuosien takaa ja huomata kuinka eri elämänvaiheet ovat vaikuttaneet painoon ja aktiivisuuteen.”

“HeiaHeia-ohjelman aloitus töissä osui ajankohtaan, jolloin olin juuri palaamassa työuupumuksen jälkeen töihin. HeiaHeia oli oleellinen tekijä palautumiseni mahdollistajana”

HeiaHeian käyttäjille palvelu on henkilökohtainen hyvinvointikumppani, joka tallentaa hyvinvointidataa ja tarjoaa henkilökohtaista sisältöä ja ohjeita.
– 62% vastaajista on liittänyt HeiaHeiaan aktiivisuusrannekkeen tai urheilukellon
– 21% kirjaa palveluun painonsa
– 15% on käyttänyt harjoitusohjelmia ja sisältöjä (joita on tarjolla HeiaHeian maksullisissa versioissa).

“Sain lisättyä työpäivän aktiivisuutta taukojumpan avulla. Kahden pienen lapsen äiti hurahti joogaan 15 min joogaohjelmien avulla – aika sopivan lyhyt ja voi rentoutua lasten nukkumaan menon jälkeen.”

“Aloittaessani HeiaHeian käyttöä nukuin tooodella huonosti, yöunet olivat neljän tunnin mittaisia. Painoakin oli kolminumeroinen luku. Pikku hiljaa vuosien saatossa olen saanut kovaan kallooni, HeiaHeian suosiollisella avulla, mahtumaan tiedon että omasta itsestä huolehtiminen oli retuperällä. Kun näki omat harjoitukset (ja kuinka vähän niitä oli), ei voinut muuta kuin potkia itseään nilkoille. Nykyään unta riittää jopa kahdeksan tuntia, ja ruokaa tulee syötyä säännöllisemmin ja liikuntaa pikku erissä pitkin päivää. Parempaa kohti mennään rapiat 25 kiloa kevyempänä.”

Lähipiirin tuki ja kannustus esimerkiksi ystäviltä, perheeltä ja työkavereilta on tärkeä tekijä elintapojen ylläpitämisessä, ja tämä näkyy selvästi kyselystämme: yli 70%:lla HeiaHeia-käyttäjistä on kavereita palvelussa ja 43%:lla on yli viisi kaveria. Kannustusten ja kommenttien positiivinen vaikutus nousi esiin myös avoimissa vastauksissa.

“Otimme HeiaHeian koulun liikunnantuntien vuoksi käyttöön ja on ollut kiva saada opettajalta ja kavereilta kannustusta. on myös ollut kiva kannustaa kavereita”

“Esimiesten kuntoutusryhmä kokonaisuudessaan noin 7 vuotta sitten liittyi HeiaHeiaan ja jatkettiin liikkumista ja kannustettiin toisiamme kuntoutusjakson jälkeen.

“Olen ollut eläkkeellä 10 v. ja silloin aloin aktiivisen liikunnan. HeiaHeiaan ’törmäsin’ 2014, josta lähtien minulla (ja vaimolla) on kattavat liikuntatilastot HeiaHeiassa. Nämä tilastot osaltaan motivoivat meitä jatkamaan aktiivista ja monipuolista liikuntaamme ;-)”

“Lisännyt ratkaisevasti eläkeläisen liikkumista!”

Liikunnan monipuolisuudesta kertoo myös seuraava graafi, josta näkyy eräiden aktiviteettien suosion kehitys kymmenen vuoden aikana. Lajin sijoitus määräytyy sen mukaan, paljonko kyseistä aktiviteettia on kirjattu kunakin vuonna. Kuvasta voi nähdä muutamia kiinnostavia trendejä:

  • Jooga on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan, kun taas Zumba on ollut jatkuvassa alamäessä 2010-luvun alkuvuosien huippusijoilta.
  • Crossfit on saanut vahvan aseman lajien joukossa
  • Hiihto on vuodesta toiseen kärkisijoilla. Satunnaisten huonojen talvien vaikutusta tasoittaa se, että joka kalenterivuodelle osuu kaksi talvikautta.
  • Koiran ulkoiluttaminen on ollut järkähtämättä viidenneksi suosituin laji kymmenen vuotta, joskin nyt koronaepidemian aikaan sen suosio on noussut 🙂
Eräiden lajien suosion kehitys 2010-19: sijoitus 1-100

Digitaaliset ohjelmat ja valmennus kiinnostavat

Kartoitimme käyttäjiemme ajatuksia eräistä palvelukonsepteista.
– 95% oli kiinnostunut henkilökohtaisista ohjelmista ja muistutuksista tapojen muuttamiseen tai tavoitteen saavuttamiseen. Vastaajista 24% arvioi ne erittäin kiinnostaviksi.
– 86% oli kiinnostunut saamaan etävalmennusta HeiaHeia-palvelussa. Yli 20% arvioi tämän palvelun erittäin kiinnostavaksi.
– 84% oli kiinnostunut ryhmävalmennuksesta ja 17% arvioi sen erittäin kiinnostavaksi.

”Liityin työnantajan tarjoamaan kuntoutusryhmään syksyllä 2019 ja tähän ryhmään kuului juuri tuo HeiaHeian käyttö. Liikunta on lisääntynyt mielestäni juuri eniten tuon ohjelman käytön myötä. Olen myös kiinnittänyt huomiota nukkumiseen ja varsinkin nukkumaanmenon ajankohtaan. Kun joku tieto merkitään ylös, siitä tulee ns. todempaa ja sen huomaa myös itse paremmin. Tulos siis on että nukun pidempään ja liikun enemmän kuin ennen. Varsinkin ohjelman tarjoamat kotikuntoiluohjeet ovat olleet todella mieluisia.”

Hyvinvointihankkeet kantavat hedelmää

Huomattava osa – lähes 40% – vastaajista toivoi työnantajan tarjoavan henkilökohtaisia hyvinvointiohjelmia. Lisäksi saimme kirjaimellisesti satoja henkilökohtaisia tarinoita käyttäjiemme elämäntapamuutoksista, jotka olivat käynnistyneet työnantajan, työterveyden tai koulun tarjoamasta liikunta- tai hyvinvointihankkeesta. Jos olet yrityspäättäjä, tässä helppo tapa vaikuttaa: katso lisätiedot sivulta www.heiaheia.com/workplaces ja ota yhteyttä, niin pääset alkuun!

“Hienoa nähdä kuinka kollega on saanut kipinän liikkua tavoitteellisesti ja parantaa hyvinvointiaan HeiaHeia-valmennusohjelman kautta”

“Olin seitsemän vuotta sitten tules-kuntoutuksessa jossa sain kipinän hoitaa omaa selkääni liikkumalla monipuolisesti. Samoihin aikoihin työnantajani lahjoitti hyväntekeväisyyteen meidän jokaisen liikkumisesta tietyn summan. Se kannusti tekemään merkintöjä ja sen myötä siitä tuli vuosia kestänyt tapa seurata liikunnan määrää ja painoa.”

“Työpaikan hyvinvointikampanjan aikana hyödynsin aktiivisesti HeiaHeian palveluja, ohjelmia jne. Sain omaa kuntoani, etenkin lihaskuntoa parannettua huomattavasti puolen vuoden aikana. Tämänkin jälkeen olen erityisesti näistä HeiaHeian ohjelmista pitänyt.”

Pysy kuulolla – hyviä juttuja tulossa!

Tuhannet vastaukset sisälsivät runsaasti hyödyllisiä kehitysehdotuksia. Olemme jo tehneet parannuksia sovellukseen, sisältöön ja ryhmien hallinnointiin. Lähiviikkoina ja -kuukausina on tiedossa lisää päivityksiä.

Tulemme myös julkistamaan onnekkaat Oura-sormuksen ja t-paitojen voittajat pikapuoliin..

Vielä kerran kiitokset kaikille vastaajille. Odotamme innolla seuraavaa 10 vuotta yhdessä!

Rajoitettu erä kymmenvuotisjuhlapaitoja odottaa postittamistaan onnekkaille voittajille…